Tervetuloa tälle Universe Examinersin tarjoamalle infosivulle BOINC:sta. Tämän sivun tietojen perusteella opit BOINC:sta oleellisen ja opastamme myös sinut asentamaan sen koneellesi. Lisäksi neuvomme miten liityt Seti@home projektiin. Huomaa, että ohjeet on pyritty tekemään täysin aloittelijoillekin ymmärrettäviksi, joten kokeneemmat älkää turhautuko vaikka välillä käytetäänkin rautalankaa reilusti. Tämän lisäksi tarjoamme myös ohjeet liittyä Suomen suurimpaan ja parhaaseen tiimiin Universe Examinersiin. Valitse siis, oletko itse: Tietoa on tarjolla suomeksi. Tietoa on tarjolla englanniksi.Laatinut Klaus Johansson - päivitetty 06.12.2005 Päivitetty: Tekstin päivitys account managereille ja kuvien korjaaminen versiolle 5.2.13. Yleistä tietoa ![]() Mikä BOINC on? BOINC eli Berkeley Open Infrastructure for Network Computing (vapaasti suomennettuna Kalifornian yliopiston Berkleyn avoin alusta verkon kautta tapahtuvalle laskennalle) on yhdysvaltain Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä kehitetty tietokonesovellus, eräänlainen alusta, jonka avulla voidaan suorittaa monenlaista tietokoneilla tapahtuvaa laskentaa tietoverkkojen välityksellä. Yksinkertaisuudessaan ideana on siis hyödyntää Internetin yhteen verkottamia maailmalla olevia tietokoneita monenlaiseen tieteelliseen laskentaan. Kuten todettua, BOINC on vain alusta. Se ei siis suorita itsessään tieteellistä laskentaa. Se tekee kuitenkin sen mahdolliseksi, sillä sen päälle voidaan helposti rakentaa erilaisia projekteja, jotka sitten itse keskittyvät laskentaan. BOINC:n etu on siinä, että yhtenäisen alustan päällä voidaan suorittaa yhtä aikaa monenlaistakin laskentaa. Käyttäjä ei siis ole sidottu vain yhteen projektiin vaan hän voi ottaa osaa juuri sellaisiin projekteihin, kuin haluaa, milloin haluaa ja siinä määrin kuin haluaa. BOINC on suhteellisen nuori sovellus, jonka kehitystyö jatkuu vieläkin. Sen kehityksestä on vastuussa Seti@home Classic nimisen projektin kehittänyt ryhmä. Ensimmäiset BOINC:iin perustuvat projektit julkistettiin vasta vuoden 2004 kesällä. BOINC on kuitenkin ehdottomasti tulevaisuuden alusta, jonka menestyksen takaavat jo nyt monet mukana olevat projektit (katso tuore listaus täältä ), joissa voi suorittaa laskentaa vaikka avaruuden älyn etsimisen taikka proteiinien pilkkomisen puolesta (toinen tuore listaus projekteista löytyy täältä ). Me keskitymme näissä ohjeissa lähinnä avaruudesta älyä etsivän BOINC Seti@homen käsittelyyn. Tämä johtuu siitä, että nämä ohjeet ovat Universe Examiners tiimin tuottamat ja kyseinen tiimi on keskittynyt juuri tämän projektin pariin. Muille projekteille voit löytää ohjeita muilta Internet sivuilta. Näitä ohjeita voi silti hyödyntää moniin muihinkin projekteihin, sillä periaatteet ovat pääasiassa samoja.Lisätietoja itse BOINC:sta löydät projektin omilta sivuilta .![]() Seti@home projekti Kuten aiemmin kerroimme, on BOINC-alustalle monenlaisia projekteja. Eräs merkittävin projekteista on Seti@home, joka on jatkoa kuusi vuotta vanhemmalle Seti@home Classicille. Seti@home pyrkii löytämään ulkoavaruudesta älyllistä elämää tutkimalla sieltä saapuvia radiosignaaleja (lisätietoa täältä ). Näiden radiosignaalien analysointi vaatii kuitenkin suurta laskentatehoa tietokoneelta, joten siksi oli nerokas idea perustaa projekti hyödyntämään juuri tuhansien kotitietokoneiden ns. luppoaikaa (normaali käytössä yli jäävä tehoreservi, yleensä kymmeniä prosentteja). Näin on siis muodostunut Seti@home, joka on juuri kotitietokoneiden tehojen hyödyntämisen pioneeri.Seti@home Classic oli yksi parhaiten menestyneitä ns. hajautetun laskennan projekteja ja sen yli kuuden toimintavuoden aikana osaa otti yli viisi miljoonaa käyttäjää. Nyt siirryttyään BOINC:iin, voidaan olettaa määrien kasvavan vuosien saatossa moninkertaisiksi. Itse projektista voit oppia lisää sen omilta sivuilta .Universe Examiners tiimi Jokaiseen asiaan maailmassa liittyy myös jonkinlaisia menestystarinoita. Seti@homen maailmassa sellainen on Universe Examiners. Tiimin alku juontaa vuodenvaihteeseen 1999-2000 jolloin suomalainen Klaus "Klazu" Johansson (tämänkin ohjeen kirjoittaja) kiinnostui Seti@home Classicista ja kokeiltuaan sitä hetken aikaa, innostui siitä tosissaan. Jo Seti@home Classicissa yksi tärkeimmistä ihmisiä projektin pariin koukuttavista ominaisuuksista oli mahdollisuus luoda tiimejä, joihin käyttäjät pystyivät valintansa mukaan liittymään ja sitten vertailla laskemistaan muihin tiimeihin ja käyttäjiin. Lyhyesti sanottuna kilpailemisen mahdollistaminen on erittäin addiktoiva keino tehdä ihmisiä kiinnostava Internet-projekti. Keväällä 2000 Klazu sitten loi tiimin, jonka nimeksi vakiintui hieman myöhemmin Universe Examiners. Vuosien kuluessa tiimi kasvoi kaverilta kaverille kerrottuna ja 17.10.2002 olimme kasvaneet jo Suomen suurimmiksi . Kasvu ei kuitenkaan missään vaiheessa pysähtynyt vaan Seti@home Classicin lopussa olimme kasvaneet jo yli 600:dan henkilön tiimiksi, joka noteerattiin jo maailmallakin hyvillä sijoituksilla.Tiimin menestystekijöitä on ollut aina sen aktiivinen toiminta sekä eritoten villi oheistoiminta. Tiimimme sivusto on paras suomenkielinen tietolähde BOINC:iin sekä Seti@homeen. Tiimillä on myös aktiivinen keskustelukanava sekä noin kahdesti vuodessa järjestetään tapaaminen jossain päin Suomea. Kaikki tämä toiminta on vakuuttanut jäsenemme tiimistään ja tulemme olemaan varmasti myös BOINC Seti@homessa Suomen merkittävin tiimi. Tiimiin on mahdollista liittyä kenen tahansa. Emme ole rajoittaneet itseämme edes suomalaiseksi tiimiksi, mutta Suomi on ehdoton ydinalueemme ja toimintakielemme. Myöskään Seti@home ei ole ainoa projektimme, mutta siihen panostamme. Myös muista projekteista löydät UE:n ja voit liittyä siihen niin halutessasi. Tervetuloa siis mukaan toimintaamme! Ohjeet liittymisestä löydät täältä sekä lukemalla eteenpäin.BOINC:n ja Seti@homen asennus 1. Päästäksesi laskemaan Seti@homea, sinun pitää rekisteröityä käyttäjäksi, noutaa koneellesi BOINC-ohjelmisto (clientti), asentaa se ja lopuksi konfiguroida sen asetukset kohdilleen sekä tietenkin liittyä haluamiisi projekteihin. Tämä onnistuu helposti lukemalla läpi tämä kymmenen portaan asennusohje.
2.Ihan ensiksi aloitamme tutustumalla Seti@homen sääntöihin . Niiden jälkeen sinun tulee ymmärtää oikeutesi ja velvollisuutesi osallistuessasi projektiin. Lyhyesti sanottuna sinulla on oikeus asentaa Seti@home vain sellaisiin koneisiin, johon sinulla on tarvittavat luvat ja oikeudet. Muuten teksti sisältää yleisiä toteamuksia, kuten ettei projektin järjestäjä ole vastuullinen ohjelman suorituksesta tai mahdollisesta tietoturva riskistä, mutta että ohjelmisto on todettu äärimmäisen turvalliseksi. Jokainen uusi ohjelmahan muodostaa omanlaisensa tietoturvariskin, mutta BOINC:n ja Seti@homen tapauksessa tämä riski on hyvin pieni.Säännöissä ei siis ole mitään mullistavaa, mutta sääntöjen lukeminen on aina hyvästä, sillä osallistuessaan käyttäjä sitoutuu noudattamaan niitä. 3. Heti seuraavaksi eteneminen jakautuu kahteen osaan sen mukaan, oletko osallistunut jo aiemmin Seti@home Classiciin vai oletko aivan uusi käyttäjä. Jos olet aivan uusi käyttäjä, siirry kohtaan viisi. Muuten jatka tämän ohjeen lukemista. Vanhan Seti@homen käyttäjän kannattaa aktivoida vanha tilinsä BOINC:ssa, sillä sen avulla saat Classicin tilastosi siirtymään muistoksi BOINC:iin. Lisäksi kuulut heti samaan entiseen tiimiisi ja profiilisi säilyy ennallaan. Sinulta täytyy kuitenkin löytyä vanhan Seti@home Classic tilisi salasana (numerosarja). Saat sen myös helposti tilattua uudelleen . Jos et kuitenkaan pääse enää käsiksi Seti@home Classicin sähköpostiisi, eikä sinulla ole tallessa Classicin salasanaasi, et valitettavasti voi aktivoida tiliäsi. Tällöin joudut luomaan itsellesi uuden tilin (siirry kohtaan viisi).Jos puolestaan olet säheltänyt heti BOINC:n alussa eri sähköpostiosoitteiden kanssa, voit yhdistää niitä toisiinsa samalta sivulta . Suorita siis vanhan tilisi aktivoiminen täältä kirjoittamalla kenttiin Classic-tilisi sähköpostiosoite. Valitsemalla "OK" samaiseen sähköpostiosoitteeseen lähetetään viesti.
4a.Siirry sähköpostiisi, jonka äsken ilmoitit lomakkeeseen. Sinne pitäisi pian ilmestyä sähköpostia Seti@homelta. Postin saapuminen voi joskus kestää sekuntteja, joskus tunteja. Muista varmistaa, että sähköpostisi asetukset/suotimet sallivat englannin kielisen viestin saapua perille osoitteesta boincadm@ssl.berkeley.edu. Sähköposti viestistä löytyy kaksi todella tärkeää tietoa. Ensimmäinen on projektin osoite ja toinen henkilökohtainen tilisi ID eli tunnus. Tarvitse näitä molempia aina kun liität koneita projektiin tai vaihdat asetuksiasi. Säästä siis sähköposti! (Tiedot saa tarvittaessa tilattua uudelleen )Myöhemmässä vaiheessa, voit näillä tiedoilla kirjautua asetuksiisi Seti@home sivuilla.4b. Heti viestin lähettämisen jälkeen sivusto kysyy sinulta juuri saamiasi tunnuksia. Ne annettuasi sinulta kysytään, onko kyseessä ensimmäinen projekti johon liityt. Jos on, kysytään projektikohtaisia asetuksia. Näillä tiedoilla voidaan säätää laskentaa paljonkin, mutta niihin ei ole pakko nyt paneutua tarkasti. Asetuksiin pääset myöhemminkin käsiksi kirjautumalla sivustolle. Asetusten jälkeen sinulle vielä kerrotaan aktivoinnin onnistumisesta ja näytetään tunnustietosi.5. Seuraavaksi noudamme itse BOINC:n. On hyvin tärkeää, että käytössä on mahdollisimman uusi clientti, sillä vanhalla versiolla ei välttämättä saa enää laskettavaa. Valitettavasti tämä vaihe on aina suoritettava manuaalisesti ja varsinkin ensimmäisten vuosien (2004-2006) jatkuvan kehitystyön aikana suhteellisen usein. Asiasta on aina saatavilla tietoa projektin sivuilta sekä myöskin UE:n foorumilta .Lataa uusin versio täältä . Valitse oikean käyttöjärjestelmän versio, sillä väärällä versiolla et voi laskea. Yleisimmin kyse on Windows-käyttöjärjestelmälle tarvittavasta versiosta.Jos käyttöjärjestelmääsi ei ole sivuilla, joudut joko itse kääntämään clientin tai käyttämään kolmannen osapuolen kääntämiä versioita. Huomaa myös, että lataussivulta löytyy niin suositeltava versio (recommended version, kuin vanhempiakin versioita (older version). Yleisesti suosittelemme asentamaan vain suositeltavia versioita. 6.
Kun olet saanut ladattua BOINC:n tietokoneesi kiintolevylle, etsi se sieltä. Esimerkeissä käytämme Windowsin versiota 5.2.13. Tuplaklikkaa tiedostoa. Asennusohjelma aukeaa.Ensimmäiset kaksi ikkunaa ovat käyttöoikeuksia, sekä asennukseen liittyvää. Lue ne ja paina kaksi kertaa "next". Seuraavaksi valitaan kiintolevyn asema, jonne BOINC asennetaan. Huom! BOINC:ia EI kannata asentaa sen aina tarjoamalle oletusasemalle, eli C-asemalle, sillä koneen uudelleenasennuksen yhteydessä voit menettä osan laskemastasi. Jos koneellasi on siis muitakin asemia, asenna BOINC jollekin niistä. Valitset aseman painamalla "change" ja valitsemalla oikea asema (kuva). Tämän jälkeen valitse "next". Seuraavaksi valitaan ehkä se kaikkein tärkein, eli miten BOINC asennetaan koneellesi (kuva). Valittavanasi on kolme vaihtoehtoa: Single-User Intallation, Shared Installation sekä Service Installation. Näistä tässä ohjeissa käsittelemme ensimmäisen, joka on kaikkein yleisin vaihtoehto. Sen mukaan BOINC asennetaan toimimaan vain sinun ollessa kirjautuneena koneelle ja vain sinun tunnuksillasi voi hallita BOINC:ia. Jos koneellasi on kuitenkin käytössä eri käyttäjätilejä ja haluat BOINC:n laskevan kaikkien käyttäessä konetta, tulee sinun valita Shared Installation. Tällöin BOINC suorittaa laskentaa aina kun joku on kirjaantuneena koneelle, mutta samalla myös kaikki voivat hallita sitä. Kolmas vaihtoehto on tehty lähinnä suuria konemääriä julkisissa laitoksissa ylläpitäville. Näissä paikoissa BOINC:n voi asentaa pyörimään aina, jopa silloin kun koneelle ei ole kukaan kirjaantuneena (kun se vain odottaa kirjautumista virta päällä). Tällä konstilla BOINC:n saa myös hyvin piiloon, mutta tätä emme tässä käsittele, koska oletamme tällaisten käyttäjien hallitsevan asennuksen itsekseen. Valitse siis Single-User Installation (suositus). Viimeisessä ikkunassa (kuva) valitaan, haluatko käyttää BOINC:ia oletus näytönsäästäjänä ja käynnistetäänkö BOINC heti kun käyttäjä kirjautuu Windowsiin (käynnistää koneen). Valitse haluamasi vaihtoehdot ja klikkaa "next". Tämän jälkeen asennus alkaa (klikkaa "install"). Kun asennus on ohi, tulee näytölle vielä yksi kysely (kuva). Valitse, että BOINC käynnistetään heti perään. Nyt koneellesi on asennettu BOINC! 7. Asennuksen jälkeen BOINC käynnistyy ruudullesi. Virustorjunta/palomuuri ohjelmistosi saattavat tässä vaiheessa nostaa mekkalan uudesta ohjelmasta, joka yrittää ottaa yhteyttä Internettiin. Salli nämä pyynnöt. Huom! Seuraavissa kohdissa kuvaillut asiat voivat muuttua versioiden vaihtuessa. Ohjeet perustuvat version 5.2.13 näkymiin. Heti käynnistyttyään ja joskus muulloinkin, BOINC mittauttaa koneesi tehot (kuva). Mittaustulosten perusteella sinulle lähetetään laskettavaa. Liittyäksesi projektiin (ja uusien jäsenien tapauksessa myös luodaksesi itsellesi käyttäjätunnukset projektiin) valitse Projects -ylävalikosta Attach to project. Valitse "next". Näytölle ilmestyy kysely liityttävän projektin osoitteesta (kuva). Seti@homen tapauksessa osoite on http://setiathome.berkeley.edu/. Muiden projektien osoitteet löydät täältä . Valitse "next". Seuraavaksi sinulta kysytään liitätkö koneen projektiin nykyiseen tiliin (use existing account) vaiko luotko uuden tilin (create new account) (kuva).Tämän jälkeen sinut liitetään valittuun projektiin ja (uusien jäsenten tapauksessa) sinulle luodaan tunnukset projektiin. Projektista riippuen näytölle avataan asetussivu, jossa voit säätää erilaisia asetuksia tiliisi liittyen. Mitään ei tarvitse välttämättä muuttaa, jotta lasketaa tapahtuisi. Tämän enempää sinun ei tarvitse tehdä! Koneesi laskee Seti@homea näillä asetuksilla. On kuitenkin suositeltavaa hieman tutustua BOINC:iin, sen valikoihin ja projektien kotisivuihin (Seti@home ). Kotisivuille kirjautumalla pystyy myös muokkaamaan monia asetuksia, kuten BOINC:n koneelle lataamaa pakettimäärää (määräytyy käyttäjän määrittelemän yhteysvälin (päiviä) mukaan). Itse ohjelman valikoista voit myös mm. vaihtaa ohjelman kieltä, mutta suomennos ei vielä toimi. Hieman paikkoja tutkimalla opit kuitenkin paljon ja pystynet ymmärtämään häiriötilanteitakin paljon paremmin.Jos sinulla ilmenee kysymyksiä, voit lähettää niitä Universe Examinersin foorumille, jossa saat apua suomeksi. Liittyminen Universe Examinersiin 8. Olet nyt onnistuneesti noutanut itsellesi BOINC:in, sekä liittänyt sen Seti@home projektiin. Onneksi olkoon. Koneesi tekee nyt hyödyllistä laskentatyötä! Seuraavaksi käsittelemme liittymisprosessin Universe Examiners tiimiin. Liittyminen tiimiin on vapaaehtoista, mutta siitä voi olla paljon iloa. Lisäksi se voi tuoda yllättävän paljon lisäarvoa pelkkään laskentaan. Tarkemmin tiimiä on esitelty täällä .
9. Liittyminen on hyvin helppoa. Sen kuin klikkaat tästä linkistä ja painat avautuvalla sivulla "join team". Tämän monimutkaisempaa se ei ole. Tämän jälkeen tilisi tiedot ilmestyvät tiimin tietoihin (tässä voi esiintyä joskus viivettä).10. Jotta kuitenkin voisit täysipainoisesti osallistua Universe Examinersin, eli tuttavallisesti UE:n toimintaan, sinun tulee olla aktiivinen! Liity sivuillemme ja ota ennakkoluulottomasti yhteyttä perustajaan Klazuun sähköpostilla. Sähköpostissa voit kertoa hieman itsestäsi (vapaaehtoista) ja kysellä ongelmissa. Paras paikka kysyä apua ongelmiin on kuitenkin sivustomme. Apua voi tiedustella myös IRC:ssä kanavalla #ue (IrcNet) olevilta Jesse^:ltä sekä AntiRealilta. Kiitos näiden ohjeiden lukemisesta ja toivottavasti niistä oli sinulle apua. Toivottavasti laskentasi lähtee hyvin käyntiin ja innostut siitä. Sen ympäriltä löytyy paljon kiintoisia asioita, joissa esimerkiksi tiimi voi olla tiedonlähteenä. Tervetuloa mukaan! |